Onnistuin blogin luomisessa ja ulkoasun muokkaamisessa, koska omaa kokemusta blogin pitämisestä minulla on jo 5 vuotta. Vastauksien ja tiedon haussakin onnistuin hyvin, vaikkakin joidenkin tehtävien kohdalla tietoa piti etsiä hieman kauemmin.
Helpoimmat tehtävät olivat tietoturva ja tiedonhakutehtävät. Niissä oppi paljon, että minkälaisiin sivuihin ja teksteihin voi luottaa ja mihin kannattaa suhtautua vähän kriittisemmin.
Tein tehtäväni itsenäisesti, vaikkakin välillä pyysin apua kavereilta, jos en löytänyt tietoa, vaikka olin sitä jo etsinyt. Aikataulussa olin monesti edellä, ja sain aina tehtyä tunnille tarkoitetut tehtävät.
Blogi on julkinen, ja sen voi löytää muutamalla hakusanalla, mutta tarvittaessa sen saa yksityiseksi.
torstai 31. elokuuta 2017
sunnuntai 27. elokuuta 2017
TEHTÄVÄ 8 / KUVIEN KÄYTTÖOIKEUDET
1. Etsi netistä kuva hakusanalla "kupla" Saa käyttää uudelleen ja muokata -käyttöoikeuksilla. Liitä kuva blogiisi.
2. Etsi hakusanalla "kupla" kuva ilman suodatusta käyttöluvan perusteella. Vertaa hakutuloksia Saa käyttää uudelleen ja Ei suodateta käyttöluvan perusteella. Koeta löytää sellainen kuva, jota ei saa käyttää uudelleen ja liitä blogiisi linkki sivulle, jossa kuva esiintyy.
3. Etsi edellisen tehtävän "kupla" kuvien jäljittämistyökalulla TinEye. Kuinka monella nettisivulla edellisen tehtävän kuvaa netissä esiintyy? Kirjoita vastaus blogiisi kuvan alapuolelle.
Ei anna etsiä.
4. Etsi jostakin kuvapankista pystysuuntainen piirroskuva hakusanalla "kupla". Liitä kuva blogiisi ja kerro, mistä kuvapankista hait sen ja millä käyttöoikeuksilla kuvaa voi käyttää.
4. Etsi jostakin kuvapankista pystysuuntainen piirroskuva hakusanalla "kupla". Liitä kuva blogiisi ja kerro, mistä kuvapankista hait sen ja millä käyttöoikeuksilla kuvaa voi käyttää.
Otin kuvan sivulta pixabay.com. Kuvaa saa käyttää vapaasti kaupallisesti.
TEHTÄVÄ 7 / CREATIVE COMMONS
1. Mitä CC-lisenssit ovat?
- Lisenssejä, jotka määräävät tekijänoikeudet.
2. Miksi voit itse tarvita CC-lisenssejä?
- Jos teen jonkin teoksen tai otan vaikka valokuvia.
3. Miksi sinun pitää huomioida CC-lisenssit, jos haluat jakaa toisen tekemää materiaalia?
- Lisenssit kertoo, saako niitä esimerkiksi muokata tai jakaa julkisesti.
4. Mitä hyötyä CC-lisenseistä on sinulle, jos olet tuottanut ja sen jälkeen jakanut materiaalia?
- Jokainen lisenssi auttaa tekijöitä säilyttämään tekijänoikeutensa antaen samalla muiden kopioida, levittää ja käyttää tietyillä muilla tavoin teoksiaan — vähintäänkin epäkaupallisesti.
torstai 24. elokuuta 2017
TEHTÄVÄ 6 / TIETOSUOJA
1. Mitä tietosuojalla tarkoitetaan?
Tietosuoja on osa perustuslain takaamaa yksityisyyden suojaa. Tietosuojalla viitataan viranomaisten ja yksityisten tahojen ylläpitämiin henkilörekistereihin sisältyviin tietoihin liittyvään salassapitovelvollisuuteen sekä muihin määräyksiin kuten ihmisten oikeuteen tutustua henkilötietoihinsa ja saada niihin aiheellisia poistoja ja korjauksia.
2. Mainitse joitakin tietosuojaan kohdistuvia riskejä.
Väärinkäyttö, tietovuodot, virukset, mahdolliset hakkeroinnit,
3. Miten voit itse vaikuttaa oman yksityisyyden suojaamiseesi netissä?
päivitä laite, ei tallenna pilveen yksityisimpiä asioita, julkisten paikkojen laitteilta kirjaudu aina ulos,

TEHTÄVÄ 5 / TIETOTURVA
1. Mitä tietoturva tarkoittaa?
Tietoturva eli tietoturvallisuus tarkoittaa tiedon saatavuuden, luottamuksellisuuden ja eheyden ylläpitämistä. Turvattava tieto voi ilmetä useassa eri muodossa. Näitä ovat esimerkiksi digitaaliset tallenteen, fyysiset tallenteet sekä ihmisten, kuten työntekijöiden omaama tietämys. Tietoturva koskee tiedon suojaamista myös sen siirtämisen aikana.
2. Miksi tietoturvan ylläpitäminen on tärkeää?
Tietoturva suojaa, ettei kukaan ulkopuolinen pääse käsiksi henkilökohtaisiin tai yrityksesi salaisiin tietoihin.
3. Millä keinoilla pidät huolta omasta tietoturvastasi?
Käyttämällä eri salasanoja eri paikoissa ja vaihtamalla sitä usein, jos käytät julkisissa paikoissa tms. sivustoja, jonne vaaditaan kirjautuminen, muista kirjautua sieltä ulos ennen kuin lähdet,
4. Hae tietoturvaan liittyvä artikkeli netistä.
http://www.hs.fi/teknologia/art-2000005326530.html
5. Mitä riskejä huonoon tietoturvaan saattaa liittyä?
Mobiililaitteeltasi joku voi vuotaa henkilökohtaiset keskustelusi yms., voit saada viruksia, ja niiden takia menettää tietoja,

tiistai 22. elokuuta 2017
TEHTÄVÄ 4 / TIEDON LUOTETTAVUUS
Ensimmäinen artikkeli on julkaistu Hyvä Terveys-lehdessä. Toimittaja Taina Risto haastatteli
ravitsemusasiantuntija ja Pöperöproffa-blogin pitäjää Patrik Borgia. Lähteenä jutussa on käytetty ainoastaan Patrikin sanoja.
Toinen artikkeli on julkaistu Aikakausikirja Duodecim-lehdessä. Siinä alan ammattilaiset ovat kertoneet työuupumuksesta ja sen hoidosta. Jutun lähteenä on käytetty lääketieteellisiä kirjoja. Tavoitteena oli lisätä tietoa työuupumuudesta ja sen hoidosta.
Toinen juttu on luotettavampi, koska jutun lähteenä on kuitenkin käytetty luotettavia tiedostoja, eikä vain jonkun ihmisen sanaa.

TEHTÄVÄ 3 / VERKOSSA JULKAISEMINEN
Artikkeli antaa Neelystä sellaisen kuvan, että koska hän on kauneusbloggaaja ja sitä kautta jotenkin tunnettu, hänen kuuluisi saada kaikki ja heti, eikä hänen esimerkiksi tarvitsisi maksaa mitään lisämaksuja yms.
Vähän surullista, että somepersoona voi muutamalla väärällä tiedolla pilata valokuvaajan maineen ja työt, ja että ihmiset oikeasti uskovat kaikkea, mitä sanotaan.
Muutamalla väärällä tiedolla joltain voi mennä maine ja työt, kun ihmiset rupeavat levittämään sanaa eteenpäin, vaikka eivät tiedä välttämättä asian oikeaa puolta.
Moldovanit antoivat kyllä itsestään todella epärehdin kuvan.

TEHTÄVÄ 2 / VERKKOTIEDON ARVIOINTI
a) Miksi verkossa olevan tiedon arviointi on tärkeämpää kuin perinteisistä tietolähteistä luetun tiedon?
-Verkossa kuka tahansa voi julkaista mitä tahansa, kenenkään ei tarvitse arvioida ja hyväksyä sisältöä ennen julkaisemista, tieto muuttuu ja vaihtuu nopeasti sekä vastuu käytöstä on aina käyttäjällä.
b) Kerää tehtävässä Tiedonhaku löytämäsi artikkelista seuraavat tiedot. Jos tietoa ei löydy, voit vastata, että tietoa ei ole mainittu.
- verkkosivun domain - https://yle.fi/uutiset/3-9563849
- aineiston tekijä ja yhteystiedot - Erja Tuomaala ja Stina Tuominen
- tekijän pätevyys - toimittaja
- aineiston julkaisija - yle.fi
- julkaisijan tai aineiston tavoite tai tarkoitus - Lisätä ihmisten tietoisuutta ruokahuijauksesta.
- julkaisu- tai päivityspäivämäärä - julkaistu 17.4.2017 klo 07:26 ja päivitetty 20.4.2017 klo 18:43
- Onko lähteitä mainuttu? - Lähteet:Larry Olmsted: Fake Food, Real Food, Oceana: Mislabeling of America’s favorite Fish Salmon.Juttua varten on haastateltu Eviran ylitarkastajaa Jussi Peusaa ja Tullilaboratorion johtajaa Pirjo Sainiota.
- Onko kysymyksessä asiatieto vai mielipide? - Asiatietoa, koska juttuun on esimerkiksi haastateltu Eviran ylitarkastajaa ja tullilaboratorion johtajaa.
- Miksi sivu on laitettu verkkoon? - Netin kautta tavoittaa paljon lukijoita.
torstai 17. elokuuta 2017
TEHTÄVÄ 1 TIEDONHAKU
Aloitin artikkelien etsimisen hakusanoilla ''ravintola-alan uutiset'' ja löysin linkin Ylen sivuille, jossa oli paljon uutisia liittyen ravintola-alaan.
Aluksi ajattelin että valitsisin artikkelin, joka kertoisi esimerkiksi alan työllisyystilanteesta, mutta sitten näin melko ajankohtaisen aiheen, joka kertoo ruokahuijareista. (linkki uutiseen) Aihe käsitteli ruokahuijareita, jotka väärentävät eri ruokia omakseen kemiallisin toimin.
Pohjois-Irlannissa sijaitsevassa huippulaboratoriossa tutkitaan maailmalta tulleita ruoka-aineita. Laboratoriossa toimii alansa ammattilaisia, jotka tutkivat, ovatko ruoat huijauksia vai onko niissä käytetty oikeita raaka-aineita. Professori Chris Elliott tuntee tuhansia tapauksia, milloin raaka-aineita on huijattu. Esimerkiksi jotkut pakastepizzat ovat täysin pelkistä väärennetyistä aineksista.
https://yle.fi/uutiset/3-9563849

''Kemikaaleja ja jätteitä. Tällä reseptillä ruokahuijarit muuttivat itäeurooppalaisen rahkan italialaiseksi mozzarellaksi. Tapaus paljastui vuonna 2015 Italian viranomaisille, jotka löysivät tarkastuksissa vanhentunutta mozzarellaa.
Selvisi, että Abruzzossa Italian itärannikolla valmistettu mozzarellajuusto oli alun perin Itä-Euroopasta tuotua rahkaa, jota rikolliset olivat spreijanneet sitruunahapolla. Tuotteeseen oli vielä lisätty savuaromia, joka oli saatu aikaan polttamalla jätteitä.
– Koska emme enää tiedä, mistä ruoka tulee, emme tiedä mitä syömme. On vaikea taistella sellaista vastaan, mitä emme enää ymmärrä, professori Chris Elliott sanoo.''
On hullua, miten jotkut ihmiset tekevät toisten tuotteista aivan päinvastaisia ja myyvät niitä omina tuotteinaan, vaikka todellisuudessa on vain otettu jonkun muun tuote ja tehty siitä jokin toinen tuote kemikaalisilla aineilla.
https://yle.fi/uutiset/3-9563849
tiistai 15. elokuuta 2017
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)